maanantai 21. huhtikuuta 2014

Nara - peurojen ja luokkaretkien kaupunki

Kansaissa ensimmäinen kaupunkimme oli Nara, josta jo tuolla aiemmin ehdinkin yhden viestin malttamattomuukissani postaamaan. Nara on hiukan Kiotoa pienempi kaupunki ja se jää usein isomman naapurinsa varjoon. Sekin on kuitenkin hyvän sijaintinsa ja kauniiden, suurten temppeliensä sekä vanhojen käsityöläisalueidensa ansiosta turistien suosiossa. Olikin siis aikamoinen elämys tupsahtaa rauhalliselta maaseudulta yhtäkkiä keskelle kuhisevaa  ja kiljahtelevaa turistibussien armadaa.

Huolimatta ihmismassoista ja koulupukuisten japanilaislasten luokkaretkilaumoista, oli kaupungissa jotenkin tosi rento ja mukava tunnelma. Kiertelimme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä kaikessa rauhassa, sillä kaikki oli kävelymatkan päässä.




Oikeastaan kauimmaisena oli majoituksemme Deer Park Inn; juuri pari kuukautta aiemmin auennut sympaattinen ja siisti guest house. Se sijaitsi aivan kolmen eri temppelialueen reunalla, keskellä nimensä mukaista puistoa, jossa kesyjä peuroja käyskenteli melkein yhtä paljon kuin ihmisiä.


Temppeliväsymys alkoi jo iskeä, mutta kävimme silti vilkaisemassa valtaisia lamppurivistöjä metsäisten temppelien edustoilla, komeita pagodoja ja maailman toiseksi suurinta pronssista Buddhaa. Parasta oli kuitenkin vain strollailla ihmisvilinässä ja pikkukujilla. Ja sitten illan pimeydessä hiippailla tyhjentyneeseen, mutta suurilla paperilampuilla valaistuun kukkulalle rakennettuun temppeliin. Todella taianomainen tunnelma ja näkymä paperilamppujen valaisemalta temppelinparvekkeelta yli kaupungin oli todella kaunis.


Jotenkin Narassa oli niin mukavaa, että sinne olisi mielellään jäänyt hengailemaan pidemmäksikin aikaa. Matkaa oli kuitenkin jatkettava kohti Japanin reilimme päätepistettä, Kiotoa.

3 kommenttia:

  1. Hei, te olette olleet virkeitä :) uusin blogiteksti on imestynyt, kun me vasta yöllä 03 kävimme nukkumaan. Ihana lukea näitä matkakertomuksia. Saada olla niiden kautta repussa mukana. Huima reissu teillä - pakko elää tätä hetkeä, joka täynnä elämänmausteita ja aistimuksia.
    Keveitä askelia ja ikimuistoisia hieno kokemuksia, joita muistella sitten Kittilän kaamoksessa! Terkuin kotihiiret ja porokoirat MSJJJALV&M

    VastaaPoista
  2. Jee - viimein viesti osui perille. Tekniikka sensuroinut terveiset tätän asti, mutta olette saaneet jo aiemmin kyllä lukuisia telepatiapostauksia :) halauksin. Kummitäti & mobiilituki JJJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perille tuli! Ihana kuulla teidänkin olevan mukana matkassa :)

      Poista

Hei, kerroin jo meidän kuulumiset, nyt on sun vuoro.