Erämaassa

Ihanaa, loma! Pääsiäinen on mennyt siinä määrin auringon nousun ja laskun mukaan eläen, että tuntuu tosiaan lomalta. Tällä lomalla ei otettukaan ohjelmaan etelänmatkaa vaan suunnattiin vielä kauemmas kohti pohjoista, Käsivarren erämaahan vastaanottamaan pääsiäistä.

Ensin noudettiin Ylläksen sportiasta liukulumikengät viikonlopuksi vuokralle. Aika vängät vempeleet: vähän kuin sukset, vähän kuin lumikengät. Ei varsinaista vauhdin huumaa, mutta liikkuminen sujuu niin myötä- kuin vastamäkeenkin. Edellisen ja ainoan kerran aiemmin olin moisia testannut kuumeisena Kesänkitunturissa, joten hiukan täytyi totutella ennen kuin sai juonesta kiinni. Parhaimmillaan liukulumikengät olivat pehmeässä puuterissa koskemattomalla hangella. Yllätysyllätys - Mikäpä ei olisi?

liukulumikengät

Sää Kilpisjärvellä ei ollut aivan sellainen kuin odotettiin, mutta kieltämättä eksoottinen. Niin taivas ja maa kuin kaikki siinä välissä oli valkoista. Etäisyyksien arviointi oli paikoin mahdotonta, kun minkäänlaisia maamerkkejä ei näkynyt, vain hankea silmän kantamattomiin ja taivaanrannassa tunturien hahmot. Siellä täällä yksityiskohtina näkyi jäniksen jäljet, yksittäinen lumesta pilkistävä risu ja huikeimpana näkynä kaksi varmaan satapäistä porotokkaa tunturinkyljessä.

Erämaa

Häikäisee!

Jos klikkaat kuvaa suuremmaksi ja katsot tarkasti niin nuo pienet mustat kärpäsenkakat ovat poroja.

Aivan tietöntä erämaa ei ollut, vaan kelkat olivat jättäneet uran Kilpisjärveltä ja osan matkaa seurailimme sitä kohti Termisjärveä. Puhdas koskematon hanki kuitenkin houkutti oikomaan osan reitistä halki lumisen jänkhän. Maisemassa kontrastit olivat olemattomia ja kuvaaminen siksi vaikeaa. Termisjärven ylle kohoava Termisvaara oli kuitenkin komea, samoin kuin vastapäätä aukeava kuru. Autiotupa oli pieni ja näytti puoliksi kinoksiin uponneelta, mutta kelkkailijat olivat päiväkahvitauoillaan pitäneet sen lämpimänä. Kelpasi asettua taloksi.

Sininen hetki valkeudessa -Termisjärvi

Termisjärvi

T ja tunturit

Aamulla oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Saarijärveä ja palata sitä kautta Kilpisjärvelle, mutta sää oli toista mieltä. Tuisku piiskasi poikittain alhaalla järvelläkin ja Saarijärven suuntaan vaadittu tunturin ylitys olisi epäilemättä ollut hyytävä. Päädyimme siis palaamaan lähes samaa reittiä kuin olimme tulleetkin, navakka myötätuuli ja alamäki siivittivät kivasti menoa.

Pilvinen päivä

T ottaa etumatkaa

Vaikka Termisjärvi olikin vain noin viidentoista kilometrin taipaleen päässä E75-tiestä niin silti tuntui kuin olisi päässyt jonnekin aivan toisaalle. Villimpään luontoon kuin aiemmin.

 Saana

Tunturissa - osa 2 : Hetta-Pallas

Noniin!! 

Nyt sitten vihdoin varsinaiseen vaellukseen, meidän 4 viikon loman todelliseen irtiottoon arjesta. 

Kun oli kesän ajan ahkeroinut istumatyössä, sitten pari viikkoa pakannut ja purkanut ja kuluttanut takapuoltaan automatkoilla, oli ihana päästä elämään hetken ajan ulkona ja vähän yksinkertaisemmin. Enemmän auringon, nälän ja väsymyksen kuin minkään kellon tai kiireen aiheuttaman aikataulun mukaan. Liikkumaan ja liikuttamaan kaikkea tarvitsemaansa omalla lihasvoimalla. Mieli lepäsi ja virkistyi aukeilla mailla. Yhtäkkiä huomasi ajatuksen lentävän ihan uusin siivin, kun ei ollut koko ajan tarjolla viihdettä, somea ja informaatiotulvaa. Pieni tylsyys ruokkii luovuutta. Paitsi ettei tunturissa kyllä tylsää ollut! Koko ajan oli katseltavaa, käveltävää ja askelissa varottavaa, kun rakassa ja tunturin rinteessä kompuroi.

Jätimme auton Pallas -hotellin parkkipaikalle ja T:n äiti heitti meidät Hettaan. Siellä soitimme paikalliselle äijälle, joka hoiteli veneliikennettä järven yli polkumme lähtöpaikalle. Melkoinen paatti olikin: ikivanha puinen Ruotsin armeijan vene pysyi kuin pysyikin pinnalla enemmän kuin hiukan kulahtaneesta ulkomuodostaan huolimatta.

Kävelyä koko reissulla kertyi yhteensä 55 kilometriä, jonka jaoimme 13-15km päivämatkoihin. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Sioskuru, jonne päästäksemme ylitimme upean, mutta tuulisen Pyhäkeron. Taipaleen eka huippu aikamoisen kipuamisen jäkeen, oltiin vähä fiiliksissä. Ja sitten se Sioskuru; kaunis pieni koski, mustikkapöheikköjä ja porotokka tunturin rinteellä. Kyllä kelpasi. Kerättiin illalla vielä kuksat täyteen mustikkaa aamupuuroa varten ja suoritettiin iltapesut tunturipurossa, hrrrrr.  Sit telttaan puron viereen nukahtamaan solinan ääneen. 

Seuraava etappi vei meidät Hannukurulle. Suota, tunturia, suota, tunturia. Ja välillä poroja. Perillä vielä hillittömät portaat autiotuvalle ja iltakävely kairaan katsastamaan varsinaista Kurua ja Kellostapuli-kukkuloita. Ja hei Hannukurussa oli sauna! Ihan luksusta pestä hiet pois ja rentoutella lihaksia löylyissä kaiken käppäilyn jälkeen. Muuten paikka oli näin ruskan aikaan tupaten täynnä, mutta jostain syystä autiotuvassa ei meidän lisäksi ollut ketään.

Muutenkaan tällä reitillä ei kyllä missään vaiheessa ehtinyt tulla yksinäistä, sen verran paljon ruskaretkeläisiä liikkui poluilla. Varaustuvat olivat tupaten täynnä ja telttojakin oli leiripaikoissa useita, mutta autiotupiin mahtui kyllä. Oli tallaajia pikkulapsista varusmiehiin ja eläkeläisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ja pakko mainita Japi-koira: pieni musta schipperke, joka kantoi omat eväänsä valjaisiin kiinnitetyssä rinkassaan. 

Viimeinen yö nukuttiin Nammalakurussa. Valittiin teltta; ei tänä syksynä enää liian montaa yötä ehdi viettää taivas'alla. Sattui samaan aikaan Nammalaan tosi samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa oli kiva vaihtaa vaelluskokemuksia iltapalan ääressä autiotuvassa. Auringonlasku tunturien taa näkyi upeasti aukealla rinteellä olevan mökin portaille.

Sitten vielä viimeinen taival Pallas-hotellille. Aivan lopussa heitettiin rinkat varvikkoon ja poikettiin reitiltä tarkistamaan maisemat matkan korkeimmalta kohtaa, Taivaskerolta. Kirkkaana päivänä näki huiman kauas. Tulosuuntaan tähyillen vain arvailtiin, mitkä kaikki takana näkyvistä tuntureista oli tullut ylitettyä tai ohitettua. 

Voi että, näin jälkeenpäin kuvia ja hetkiä fiilistellessä tekisi mieli alkaa heti jo suunnitella seuraavaa reissua. Vaikka muistan kyllä senkin, kun mulla meinasi sisu loppua jonkun keron päättymättömältä tuntuvaan rinteeseen hyytävän vastatuulen piiskatessa kasvoja. Ja toiseen isovarpaaseen ei oo vieläkään palannut tunto kengännauhojen napakan nyörityksen jäljiltä. Eikä kännykän näyttö oo entisensä kohdattuaan rakan kivet lähietäisyydeltä. 

Mutta silti! Niin siistiä bongailla kuukkeleita ja poroja, hörppiä vettä suoraan tunturipurosta, kuunnella vaelluskenkien kopsetta pitkospuilla ja illalla mutustaa evästä autiotuvan hämärässä lihakset väsyneinä. 

Plus hei, katsokaa nyt miltä se kännykälle kohtalokas rakka läheltä näyttää! Tää pitsi luultavasti loistaa pimeässä!