Kätkä oli ensimmäinen huippu. Kelpo alku Lapin luontoon tutustumiselle: Sattui upea aurinkoinen syyskeli, kun kipusimme ensimmäiselle tunturillemme yhdessä T:n äidin, omien vanhempieni ja Hertta-heelerin kanssa. Kaunis ruska ja ylhäältä upeat maisemat. Yhteensä noin kymmenen kilometrin kävely oli mukavaa sopivasti haastavaa polkua ensin ylös ja sitten samaa reittiä alas.
Tosin Hertta, rakas tynkäjalka, oli eri mieltä ja totesi maaston turhan raskaaksi ikäkoiralle. Mutta eipäs siinä, jos koira ei kävele tunturin luo niin... No, kannetaan se sinne. Pakko myöntää, että 8kg lisäkuorma sylissä patikointi tuntui mukavasti pakaroissa seuraavana päivänä. Ensikerralla Hertalle hankitaan koirankantorinkka.
Lisää reeniä käytiin heti perään hakemassa 4 päivän vaelluksella Pallas-Ylläs-kansallispuistossa. Sille ajattelin omistaa ihan oman postauksen, oli meinaan aika huikea reissu. Ja T vasta käsittelee kaikkia mageita otoksiaan matkan varrelta. Silmäkarkkia luvassa arktisen luonnon ystäville.
Palauttavana harjoituksena nautittiin vielä kirkkaasta syyspäivästä Kaisan ja Lassen sekä kumppanien kera Ylläksen kupeessa Varkaankurulla. Ei pöllömpi päivä.
Ihanaa ja ihan kummallista nähdä yhtäkkiä täällä kavereitä, joita kesällä ei etelässä ehtinyt riittävästi treffata.
Taisivat kyllä nuo etelästä tulleet perheenjäsenet ja kaverit saada vähän väärän käsityksen tästä pohjoisen elämästä: Levi ja Ylläs kuhisivat syysturisteja ja ruskamaratoonarit juoksivat joukolla keittiön ikkunan alta tunturia ympäri koko elokuisen lauantain.
Sittemmin on vähän hiljentynyt... Nyt aamulla on ruuhka, jos työmatkalla on isoimmassa risteyksessä on yli kaksi autoa kerralla.
Yksi huippu meinasi unohtua: viimeisessä kuvassa vähän urbaanimpi kotitunturi Levi.
