And up we go. Again.

Noniin, ihana, aurinkoinen, rankka, hauska päivä Miyajimassa.

Miyajima on siis pieni saari Japanin sisämerellä Hiroshiman lähellä. Sen edustalla on "Floating torii"; kirkkaan oranssi iso puinen portti, joka löytyy monista Japani-esitteistäkin. Itse saarella on useita kauniita temppeleitä, joiden kiertelyyn sai helposti upotettua aamupäivän. Pienen hauskan lisän kiertelyyn toivat kesyt peurat, joita hiippaili niin kaduilla kuin temppelien pihoillakin. Ainakin allekirjoittanut oli innoissaan bambeista.

Lisäksi satuimme erääseen temppeleistä, juuri kun siellä toimitettiin vihkimisseremoniaa. Morsiamen puku oli kyllä valkea, mutta melkoisesti erilainen kuin meillä länsimaissa. Kimonon selässä oli niin raskas lisäke, että morsian tarvitsi assistentin ihan vain tuolista ylösnousuunkin. Emme nähneet koko toimitusta, mutta jo hetki oli varsin kiinnostava. Ilmeisesti Miyajima on varsin suosittu hääpaikka, joten aivan harvinaislaatuinen hetki ei ollut kysymyksessä.

Päivän rankin rasti oli nousta saaren huipulle katsomaan ympärillä aukeavaa maisemaa. Olisi sinne mennyt köysiratakin, mutta valitsimme metsän keskellä kiemurtelevan polun mieluummin. Se olikin todella kaunis, mutta helteisessä säässä muutamien kilometrien haikki jyrkkää rinnettä rannasta n. kilometrin korkeuteen imi mehut aika tehokkaasti. Ehdottomasti kannatti kivuta, ylhäällä odotti ihana pieni vuoristotemppeli ja hienot näkymät. Ja seuraavanakin päivänä muisti kyllä kiivenneensä, kun lihakset vikisivät pienimmissäkin portaissa.

Iltapäivällä väsyneinä ja hikisinä vielä fiilistelimme vähän turistitunnelmaa kiertämällä saaren matkamuistomyymälöitä. Eka kunnon turistihetki tällä reissulla. Mitään ei kyllä ostettu, mutta oli hauska ihmetellä kaikkea turhaa krääsää.

Mutta nyt riitti tarinointi. T tiivistää paremmin: " Käytiin Miyajimassa. Oli hieno. Kannattaa käydä."

Ps. Lisää kuvia joskus, kun saan ne kamerasta ipädille.

Surffaava mummo, pyhä poni, hämmentyneiden temppeli ja muita ilmestyksiä

Mainitsin jo aiemmin Asakusasta löytämämme temppelistä ja sen hämmentävästä markkinahumusta. Nyt muitakin Tokion temppelialueita kierrettyäni voin jo todeta, että muunlaisiakin täältä löytyy. Itseasiassa pieni kotialttari löytyi myös ryokanistamme ja vähän väliä katujakierrellessämme törmäsimme lasitalojen tai kauppojen välissä kohoavaan kippurakattoiseen temppeliin. Useimmat olivat paljon rauhallisempia, kuin tuo ensin kohtaamamme. Hiljaiset pihat tuntuvat paljon vaikuttavamilta kuin joka paikassa hälisevien ihmisten täyttämä temppelialue.

Temppelialueisiin kuuluu useimmiten Torii-portti ja sen takana aukeneva useammasta rakennuksesta, puista ja pienistä puistoista koostuva piha. Myös rukouslapputeline, savuttava katos, paperilyhdyt ja erilaiset patsaat ovat vakiovarusteita.

Ehkä hauskin temppeli tähän asti oli kerrostalojen väliin kätkeytyvä pieni temppeli, jonka pihalla oli pieni poni, huivit kaulassaan temppeleitä vartioiva koiraeläimiä ja suuri surffaava mummopatsas.

                 

Kun näin turistina liikkuu, tulee ehkä suhtauduttua aika pinnallisesti ja kepeästi toisten pyhiin paikkoihin. Toki paikan päällä osoittaa sitten asiaan kuuluvaa kunnioitusta ja yrittää antaa paikallisille rauhan harjoittaa uskontoaan tunkeutumatta kameran kanssa liian lähelle.