Sydäntalvi eli paluu helmikuuhun hetkeksi

Ihan käsittämätöntä kuinka meidän pestiä pohjolassa on enää kuukausi edessä! Vastahan me täällä aloitimme. Fiilikset on niin ristiriitaiset, että välillä itkettää täältä lähtöö ja välillä kaipuu takaisin etelään. Ja välissä sitten huokaillaan tätä ihanaa lappia, jossa talvi aina vaan jatkuu, kun muualla kiroillaan vesisadetta ja loskaa.

Kävin kuukausi sitten etelässä ja pakko oli ihmetellä, kuinka ihmeessä sinne harmauteen taas sopeutuu ensi talvena. Mutta se ei ole tämän hetken murhe, nyt nautitaan lumesta ensi vuodenkin edestä!

On nimittäin ollut paljon lunta ja lisää tulee koko ajan. Komeimmat tykyt rapisivat puista jo helmikuun alun myrskytuulissa, mutta maassa on metrinen hanki, jonka kannella kelpaa käpötellä lumikengillä.

Näin tämän vuoden puolella emme ole kerinneet kovin pitkälle vaellella. Kotitunturin rinteissäkin on riittänyt laskemista ja laduilla haastetta amatöörisuksijalle. Lisäksi meillä on käynyt kiitettävä määrä kevätvieraita; ihanaa että kaverit ja sukulaiset raahautuvat tänne pohjolan perille meitä moikkaamaan. Kiitos kaikki kävijät, oli huippua!

Ennen kuin alan fiilistellä keväthankia yhtään enempää, palaan vielä tämän postauksen verran kuvien osalta helmikuulle. Oli meinaan niin nättiä että! Suurin osa kuvista on ex tempore -lumikenkäilyltä Levin laelta niiltä hetkiltä, kun tykyt olivat vielä paikoillaan. Eikö ole mahtavia?! T kuvasi, meikäläinen kirmaili ihan täpinöissään hangella.

Sydän sykkii niin kovaa tälle maailmankolkalle. Lumelle ja oikealle talvelle. Tälläisen talven jälkeen kevätkin tuntuu varmaan aivan erilaiselta. Nyt siitä ei ole paljon tietoakaan, kun ulkona sataa nenäliinan kokoisia hiutaleita, mutta päivä on jo pitkä. Ja aurinko on täällä.

Ja kohta on kesä. En ehkä sittenkään jaksa odottaa sitäkään.

Long time, no see

Tammikuu. 2015. Uusia sanoja.

Ajan kuluminen on kummallista. Arki mataa radallaan päivästä toiseen ja sitten ihan yhtäkkiä onkin kulunut taas yksi viikko, yksi kuukausi, vuosi. Vaikka tuntuu, ettei ole ehtinyt tehdä tai tapahtua juuri mitään erityistä niin taaksepäin katsoen tapahtumia on ollut enemmän kuin olisi etukäteen edes osannut kuvitella.  Vuosi 2014 oli täynnä uusia asioita ja isoja muutoksia. Rankka, mutta ihana ja opettava vuosi.

Mutta ei siitä sen enempää vaan uusille lumille uuteen vuoteen (joka toivottavasti on edellistä rennompi ja edellistäkin onnellisempi). Kaamos on jo takana ja päivä pitenee vauhdilla. Perjantaina töistä tullessa ei ollutkaan enää aivan pimeää vaan sininen hetki antoi odottaa itseään melkein neljään.

Vaikka perinteisesti meidän vapaat kotisunnuntait nukutaan pitkään ja hartaasti puolille päivin, niin tänään oli melkein kiire herätä. Ulkona oli valoisaa, puiden latvat punersi ja lumikengät huhuili käyttämättöminä kaapissa. Viis siitä, että foreca veikkasi lämpötilaksi -25 ja tuulen nopeuden perusteella tunturissa pitäisi pakkasen tuntua -40:ltä - elämä on ulkona!

Ei kyllä tuntunut yhtään niin kylmältä. Lähinnä oli kevyt Michelin ukko -fiilis: kaikki kaapista löytyneet kerrokset päällä hangessa tarpoessa tuli hiki. Lumikenkäkin upposi vielä hiukan pehmeään lumeen ja päiväkävely Päiviönrinteen huipulle kävi ihan urheilusta. Jotenkin joka kerta oon yhtä ihmeissäni, miten upeita paikkoja löytyy alle poronkuseman (7,5km, sanoo wikipedia) päästä kotoa.

Metsässä puiden kylkiin oli kasvanut mahtavat tykkymyhkyrät. Kinoksista nousevat hahmot muistuttivat avaruusolentoja ja dinosauruksia, kaatuneet puunrungot jättimäisiä tuhatjalkaisia. Nähtiin joukko kuukkeleita, jotka tosin ei jaksaneet kiinnostua meistä kovin pitkäksi aikaa vaan katosivat metsään.
( Oon jo pidempään miettinyt missä niitä kesyjä ja kädestä syöviä kuukkeleita oikein on? Niitä joista on kuvia ja kokeneemmat lapin kävijät kertoo... Onko kuukkelijuttuja vaan vai onkohan meillä mukana huonot eväät?)

Kotona ei ainakaan ole huonot eväät; ihan parasta ulkoilun jälkeen käpertyä takan eteen hörppimään kuumaa inkiväärimustaherukkamehua ja nyt ois vuorossa kasvislasagne...



Same briefly in english: Crispy -25C (feels like -40C with the wind, says the forecast)  is no reason to stay home. Perfect weather for sunday's snowshoe walk. And it's always surprising how magical views can be found within just a few kilometres from home. Adventure is near.

Jatkoa edelliseen. Pimeästä ja valosta

Hahaa! Pääsinkin sanomasta.. Juuri, kun vänisin edellisessä postauksessa kaamosväsymyksestä ja pimeästä, niin BA-BAUUNNGG!! Taivas räjähtää täyteen revontulia, jotka tanssivat ja kiemurtelevät vihreinä loimuavina nauhoina joka puolella!

Ajettiin meidän salaiseen revontulispottiin , T viritti kameransa ja minä kipitin täpinöissäni pitkin kenttää bongaillen upeimpia lieskoja. Ja sitten putoili pieniä kirkkaita tähden lentoja. Olin niin tohkeissani, että unohdin toivoa. Vieläkö tässä vaiheessa toiveet lasketaan?

Kotimatkalla taivaanrannasta nousi vielä kuu kirkkaan oranssina kuin mandariininlohko.

Myönnnetään, myönnetään; Lapissa pimeäkin on valoisaa, villiä ja yllätyskaunista!

Tunturissa - osa I

Juu. Käytiin vähän tunturissa.

Kätkä oli ensimmäinen huippu. Kelpo alku Lapin luontoon tutustumiselle: Sattui upea aurinkoinen syyskeli, kun kipusimme ensimmäiselle tunturillemme yhdessä T:n äidin, omien vanhempieni ja Hertta-heelerin kanssa. Kaunis ruska ja ylhäältä upeat maisemat. Yhteensä noin kymmenen kilometrin kävely oli mukavaa sopivasti haastavaa polkua ensin ylös ja sitten samaa reittiä alas. 

            

Tosin Hertta, rakas tynkäjalka, oli eri mieltä ja totesi maaston turhan raskaaksi ikäkoiralle. Mutta eipäs siinä, jos koira ei kävele tunturin luo niin... No, kannetaan se sinne. Pakko myöntää, että 8kg lisäkuorma sylissä patikointi tuntui mukavasti pakaroissa seuraavana päivänä. Ensikerralla Hertalle hankitaan koirankantorinkka.

Lisää reeniä käytiin heti perään hakemassa 4 päivän vaelluksella Pallas-Ylläs-kansallispuistossa. Sille ajattelin omistaa ihan oman postauksen, oli meinaan aika huikea reissu. Ja T vasta käsittelee kaikkia mageita otoksiaan matkan varrelta. Silmäkarkkia luvassa arktisen luonnon ystäville.

Palauttavana harjoituksena nautittiin vielä kirkkaasta syyspäivästä Kaisan ja Lassen sekä kumppanien kera Ylläksen kupeessa Varkaankurulla. Ei pöllömpi päivä.

Ihanaa ja ihan kummallista nähdä yhtäkkiä täällä kavereitä, joita kesällä ei etelässä ehtinyt riittävästi treffata.

Taisivat kyllä nuo etelästä tulleet perheenjäsenet ja kaverit saada vähän väärän käsityksen tästä pohjoisen elämästä: Levi ja Ylläs kuhisivat syysturisteja ja ruskamaratoonarit juoksivat joukolla keittiön ikkunan alta tunturia ympäri koko elokuisen lauantain.

Sittemmin on vähän hiljentynyt... Nyt aamulla on ruuhka, jos työmatkalla on isoimmassa risteyksessä on yli kaksi autoa kerralla.

Yksi huippu meinasi unohtua: viimeisessä kuvassa vähän urbaanimpi kotitunturi Levi.