Hei, ootteko te vielä siellä?

Pahoittelut radiohiljaisuudesta. Täällä me ollaan edelleen! Tai siis täällä on vaihtunut monta kertaa, mutta me ollaan.. Just nyt El Nidossa, mutta välillä on tapahtunut niin paljon, et ei mennä asioiden edelle.

Okei, ekana Coron. Siellä oltiin viis yötä ja yhtä monta kuumaa ja onnellista päivää.

 Coron on aika rähjäinen pikkukaupunki, joka ilmeisesti hyvin pitkälti elää sukelluksen ja muun turismin varassa. Siellä ei ole hiekkarantaa, vaan puolet kaupungista on rantaveden/-mudan yllä jalkojen varassa ja sitten on satama, josta kymmenet pumpboatit suuntaavat ympäristön saarille, riutoille, hylyille ja muille sukelluspaikoille. Sähköt katkeavat pari-kolme kertaa vuorokaudessa epämääräiseksi ajaksi ja nettiyhteydet ovat vielä niitäkin epävakaampia. Taifuuni-Yolandan jälkiä näkyy edelleen jonkin verran.

Mutta siellä oli mukavaa! Ihmiset olivat ystävällisiä, ruoka hyvää ja edullista, merellä oli kaunista, ja meidän Coronin koti Patrikin ja Tezzin Guesthousessa ihana. Tai siis huoneessa nyt ei ehkä ollut mitään erityistä, mitä nyt nousuveden loiske lattian alta välillä kuului kivasti. Mutta isäntä ja emäntä sekä perheen kaksi pitbullia ja Daddy-cat ottivat meidät niin lämpimästi vastaan, että tuntui enemmän kuin olisi kyläilemässä. Ja ruotsalainen siisteystaso oli tietysti erittäin plussaa. Puhumattakaan dippidy-dip-altaasta sisäpihalla, jonne illalla keräännyttiin höpisemään ja katselemaan tähtiä.

Mutta ettei nyt ihan menisi mainostamiseksi niin tehtiin ja nähtiin me muutakin. Joka aamu paettiin polttavaa, uuvuttavaa kuumuutta merelle joko islandhoppingin tai sukelluksen merkeissä. T pääsi sukeltamaan hylkyjä ja minä sukelluskurssille. Diveshopiksi valittiin useamman suosituksen jälkeen RocksteadyDiveCenter. Rastaväreineen ja rentoine tyyppeineen saksalaisen jämptillä meiningillä toimiva pulju oli hyvä valinta.

Kävi nimittäin niin, että meitsistä tuli kolmen päivän aherruksen jälkeen open diveri! Sukelluslisenssi kourassa on helppo hymyillä, vaikka kurrsin aikan selkä jumitti, korva kiukutteli ja ekalla matalan veden sukelluksella meinasi luovuttaminen olla lähellä. Sillä lopulta kaikki oli jo paljon helpompaa. Ja vedessä oli niiin upeeta! Voi jos voisin näyttää teille kuvat kaikesta! Barracuda-järven kuuman ja kylmän veden kerrokset, käsiä näykkivät catfishit, TwinPeaksissa kiven alla väijyvän naamioituneen krokotiilikalan jajajaja..

Olin vikalla sukelluksella niin innoissani, että huomiokyky kohdistui ainoastaan sukeltamiseen. T kävi välillä snorklaten vieressä kuvaamassa, enkä huomannut sitäkään. Ties mitä valashaita muuten meni ohi.

Iltapäivällä rantaan ja helteeseen (+35C) paluu oli aina karua merituulen jälkeen. Hiukan helpotusta tarjosi dippidy-dip (+34C) ja varjopaikoissa tuulettimien edessä piileskeleminen. Ja jääkaappikylmät mangot. Ja mangoshaket. Ja kylmät suihkut. Silti oli ja on koko ajan kuuma!

Ja sitten matka jatkui merelle: 5 yötä taophilippiinejä, autioita hiekkarantoja ja aaltoja. Oli haikeaa jättää Coron taakse, mut uusi seikkailu odotti.. Siitä lisää lähiaikoina.

Dumaguete, ihan mukava - hetkeksi

Seuraava kohde oli siis Dumaguete Negroksen saarella. Sitä kehutaan Filippiinien mittakaavassa viihtyisäksi yliopistokaupungiksi. Omat Dumaduetesta fiilikset ovat aika ristiriitaiset.

Juu, kyllä, löytyi kaksikin yliopistoa, ja on rantabulevardi, joka voisi sopivasta kulmasta katsoen kuulua vaikka Californiaan. Muttamutta... Kun katsoi toiseen suuntaan, näki rähjäisen keskustan, sekavan tricycle-, jeepney- ja moottoripyöräsuman. Illan tullen rantabulevardille ilmestyi myös kaikenlaisia kaupustelijoita ja kerjäläisiä. Ja bulevardin varrella olevissa baareissa päivysti joukko keski-iän ohittaneita länkkärimiehiä, osa paikallisessa naisseurassa, osa sitä odotellen.

Ja kuitenkin, suurin osa ihmisistä oli varsin hymyileviä ja ystävällisiä. Suurin osa oli siististi pukeutuneita, jos joku vaate onkin kuluneempi. Ja turvattomaksi en tuntenut oloani kertaakaan, vaikka poikkeaimme pimeyden laskeutuessa paikallisiin markkinakortteleihin tai kävelimme hiljaisia katuja takaisin hostellille.

Ahdistavinta oli kohdata kerjäläislapsia, jotka nuhruisina ja hintelinä ojensivat käsiään kohti. Tahtoisi auttaa, mutta ei oikein tiedä miten. Yleensä tarjosin repusta banaanin tms. niin saivat nälkäänsä jotain. Rahaa en halunnut antaa, kun vaikea arvata kenelle se todellisuudessa päätyy ja toisaalta, kaikille sitä ei voisi kuitenkaan jakaa. Lahjoitan rahani koordinoidummin sitten Kirkon ulkomaanavun kautta.

Itse Dunaguete ei siis ollut mitenkään erityisen viehättävä, vaikka tajuankin, että oli hyvä nähdä tämä "kehitysmaapuolikin" Filippiineistä. Kaupungista oli kuitenki hyvät yhteydet muihin paikkoihin, joten Harold's mansion -hostelli toimi ihan kelpo tukikohtana.

Nappasimme jeepneyn (katettu lava-auto, jonka takaosassa on penkit) ja köröttelimme sillä kaupungin ulkopuolelle, mistä jatkoimme moottoripyörän kyydissä pikkutietä vuorille Twin Lakesin -kansallispuistoon. Jo matkalla maisemat serpentiinitieltä laaksoihin ja merelle olivat huikeat, mitä nyt hurjalta kyydiltä ehti ympärilleen katsella. Perillä Twin Lakesissa meidät vastaanotti korvia huumaava meteli: kaskaiden siritys ja joidenkin muiden hyönteisten lähes palohälyttimen ääntä muistuttava ujellus.

Kävelimme metsässä lyhyehkön, mutta maastoltaan haastavan reitin järveltä toiselle. Olin toivonut näkeväni ehkä apinoita, mutta ne pysyivät tiheikön kätköissä. Sen sijaan näimme upeita puita, köynnöksiä, liskoja, jättimäisiä perhosia ja kolibreja. Ja se metsän tiheä, elämääkuhiseva tunnelma, se oli jo itsessään upeaa!

               

 

Toisena päivänä lähdimme hostellin oman divecenterin mukaan Apon saarelle hiukan Dumaguetesta etelään. Apo on Filippiinien ensimmäsisiä merensuojelualueita, joten siellä korallit ovat jo pitkään saaneet olla rauhassa dynamiittikalastukselta sun muulta niitä kuluttavalta. Ja sen kyllä huomasi! Valtavan upeita värikkäitä ja eläviä riuttoja! T pääsi kolmelle sukellukselle ja minä ihastelin vedenalaista maailmaa jälleen snorklaten.

 Nyt vene vei meidät selvästi syvempiin kohtiin kuin Moalboalissa. Kevyessä aallokossa pinnan tuntumassa kelluessa tuntui kuin olisi lentänyt hurjan värikkään ja eläväisen maiseman yläpuolella. Oli värikkäitä raidallisia anemoneja (tuttu nemoa etsimässä -leffasta), lehtikalan muotoisia isoja keltamustavalkoisia, pieniä sinisiä, neulan muotoisia hopean harmaita ja vaikka minkälaisia kaloja. Lisäksi näimme kilpikonnia, merimakkaroita, merikäärmeen, seepioita ja merietanoita. Ja ihan
parhaana, (siis mun mielestä) suuria värikkäitä papukaijakaloja, jotka nakersivat koralleja, niin että rouske kuului vedessä. Eikä yhtään meduusoita!

Hyvä päivä! Plussalle jäätiin, vaikka meitsi polttikin takareitensä pintavedessä niin, että vielä kolmen päivän päästäkin vaatteet sattuu päällä.

Good morning, Moalboal! Hyvää huomenta, muu maailma!

Kkukkokiekuuuuu! Ja kiekuu oikeesti aikaisin! Kello on täällä jotain seitsemän, kun kirjotan tätä, ja oon ollut jo kohta pari tuntia hereillä. Pihapiirien kukot aloittivat konserttinsa auringon noustessa ja ovat jatkaneet siitä asti. Mutta eipä tuo haittaa.  Täällä Filppareilla me tehdään päivässä paljon vähemmän asioita kuin vaikkapa Japanissa, joten päivälläkin ehtii kyllä viettää siestaa, huilia, pitää tauon ja sit taas vähän levätä välissä. Se on aika ihanaa just nyt!

Ja ollaan me kuitenkin jo eilen vähän päästy laajentamaan elämää täältä T breezestä. Huristeltiin tricyclellä (mopo, jonka kylkeen on kolmannen pyörän varaan hitsattu värikäs pieni matkustajakoppi) Moalboalin sukelluskeskittymän Panagsamaan, joka siis on vain yhden hiekkatien molemmin puolin n. 500m matkalle ulottuva lähinnä divecentereistä, ravintoloista ja pienistä resorteista ja hostelleista koostuva kyläpahanen. Sieltä käsin käytiin Savedra dive centerin matkassa sukeltamassa ja snorklaamassa.

Ensin putputeltiin pumpboat-veneellä Pescadorin saaren merensuojelualueelle. T, jolla on PADIn advanced diver -lisenssi, lähti syvyyksiin muutaman muun sukeltajan kanssa ja minä jäin snorklaamaan saarta ympäröivälle riutalle. Snorklaten paikka oli hieno (ainakin omassa olemattomaan kokemukseen pohjautuvassa mittakaavassani): paljon pieniä pelottomia värikkäitä kaloja, korallia ja pitkä mustavalkoraidallinen merikäärme. Tuntui kuin olisi lillunut akvaariossa.
T ei ensimmäisen sukelluksen perusteella vielä ihan vakuuttunut Moalboalin vesistä. Iltapäivällä kuitenkin suoraan rannasta lähtenyt shoredive rantamatalikon reunalla avautuvalle syvänteelle muutti tilanteen: Valtaisa tuhansien makrillien lauma, joka riitti tiheydessään peittämään auringon, oli kuulemma vaikuttava näky.

Itse jäin iltapäivällä snorkkeleineni matalikolle, kun törmäsin heti rantavedessä suureen kauniiseen merikilpikonnaan, jonka kilpi oli halkaisijaltaan varmaan metrin verran. Siinä se laidunsi pohjasta levää kaikessa rauhassa ja täysin lunkisti antoi minun uida mukanaan. Pidin kunnioittavaa etäisyyttä, mutta välillä kilppari ui itse lähemmäs, niin että parin metrin päästä erotin hyvin sen kuorelta ruokaa etsivät kalat. Upea otus.

Ainut negatiivinen asia meressä olivat meduusat, joita lipui pinnan tuntumassa aika paljon. Olemattomasta olemuksestaan huolimatta niiden rihmat ja lonkerot polttavat ikävästi iholla. Tunne vastaa lähinnä jotain nokkosenpolttamaa, mutta jotenkin niihin ei ole vielä tottunut ja jään herkästi
vaan kyttäilemään niitä ja unohdan katsella muuta merenalaista maailmaa.

Loppupäivä sit keskityttiin siihen huilailupuoleen, mitä nyt välillä vähän huolehdittiin nesteytyksestä.  T breezen pojat kipusi pyynnöstä hakemaan pari kookospähkinää puusta ja niitä sitten pillillä lipitettiin lueskellessa. Ja sit yhtäkkiä olikin ilta taas!

Ei mulla nyt sit muuta enää tällä erää, 

paitsi pari gekkosta katosta.