Dumaguete, ihan mukava - hetkeksi

Seuraava kohde oli siis Dumaguete Negroksen saarella. Sitä kehutaan Filippiinien mittakaavassa viihtyisäksi yliopistokaupungiksi. Omat Dumaduetesta fiilikset ovat aika ristiriitaiset.

Juu, kyllä, löytyi kaksikin yliopistoa, ja on rantabulevardi, joka voisi sopivasta kulmasta katsoen kuulua vaikka Californiaan. Muttamutta... Kun katsoi toiseen suuntaan, näki rähjäisen keskustan, sekavan tricycle-, jeepney- ja moottoripyöräsuman. Illan tullen rantabulevardille ilmestyi myös kaikenlaisia kaupustelijoita ja kerjäläisiä. Ja bulevardin varrella olevissa baareissa päivysti joukko keski-iän ohittaneita länkkärimiehiä, osa paikallisessa naisseurassa, osa sitä odotellen.

Ja kuitenkin, suurin osa ihmisistä oli varsin hymyileviä ja ystävällisiä. Suurin osa oli siististi pukeutuneita, jos joku vaate onkin kuluneempi. Ja turvattomaksi en tuntenut oloani kertaakaan, vaikka poikkeaimme pimeyden laskeutuessa paikallisiin markkinakortteleihin tai kävelimme hiljaisia katuja takaisin hostellille.

Ahdistavinta oli kohdata kerjäläislapsia, jotka nuhruisina ja hintelinä ojensivat käsiään kohti. Tahtoisi auttaa, mutta ei oikein tiedä miten. Yleensä tarjosin repusta banaanin tms. niin saivat nälkäänsä jotain. Rahaa en halunnut antaa, kun vaikea arvata kenelle se todellisuudessa päätyy ja toisaalta, kaikille sitä ei voisi kuitenkaan jakaa. Lahjoitan rahani koordinoidummin sitten Kirkon ulkomaanavun kautta.

Itse Dunaguete ei siis ollut mitenkään erityisen viehättävä, vaikka tajuankin, että oli hyvä nähdä tämä "kehitysmaapuolikin" Filippiineistä. Kaupungista oli kuitenki hyvät yhteydet muihin paikkoihin, joten Harold's mansion -hostelli toimi ihan kelpo tukikohtana.

Nappasimme jeepneyn (katettu lava-auto, jonka takaosassa on penkit) ja köröttelimme sillä kaupungin ulkopuolelle, mistä jatkoimme moottoripyörän kyydissä pikkutietä vuorille Twin Lakesin -kansallispuistoon. Jo matkalla maisemat serpentiinitieltä laaksoihin ja merelle olivat huikeat, mitä nyt hurjalta kyydiltä ehti ympärilleen katsella. Perillä Twin Lakesissa meidät vastaanotti korvia huumaava meteli: kaskaiden siritys ja joidenkin muiden hyönteisten lähes palohälyttimen ääntä muistuttava ujellus.

Kävelimme metsässä lyhyehkön, mutta maastoltaan haastavan reitin järveltä toiselle. Olin toivonut näkeväni ehkä apinoita, mutta ne pysyivät tiheikön kätköissä. Sen sijaan näimme upeita puita, köynnöksiä, liskoja, jättimäisiä perhosia ja kolibreja. Ja se metsän tiheä, elämääkuhiseva tunnelma, se oli jo itsessään upeaa!

               

 

Toisena päivänä lähdimme hostellin oman divecenterin mukaan Apon saarelle hiukan Dumaguetesta etelään. Apo on Filippiinien ensimmäsisiä merensuojelualueita, joten siellä korallit ovat jo pitkään saaneet olla rauhassa dynamiittikalastukselta sun muulta niitä kuluttavalta. Ja sen kyllä huomasi! Valtavan upeita värikkäitä ja eläviä riuttoja! T pääsi kolmelle sukellukselle ja minä ihastelin vedenalaista maailmaa jälleen snorklaten.

 Nyt vene vei meidät selvästi syvempiin kohtiin kuin Moalboalissa. Kevyessä aallokossa pinnan tuntumassa kelluessa tuntui kuin olisi lentänyt hurjan värikkään ja eläväisen maiseman yläpuolella. Oli värikkäitä raidallisia anemoneja (tuttu nemoa etsimässä -leffasta), lehtikalan muotoisia isoja keltamustavalkoisia, pieniä sinisiä, neulan muotoisia hopean harmaita ja vaikka minkälaisia kaloja. Lisäksi näimme kilpikonnia, merimakkaroita, merikäärmeen, seepioita ja merietanoita. Ja ihan
parhaana, (siis mun mielestä) suuria värikkäitä papukaijakaloja, jotka nakersivat koralleja, niin että rouske kuului vedessä. Eikä yhtään meduusoita!

Hyvä päivä! Plussalle jäätiin, vaikka meitsi polttikin takareitensä pintavedessä niin, että vielä kolmen päivän päästäkin vaatteet sattuu päällä.