Hiroshima mon amour

Beppusta matka jatkui Hiroshimaan. Kontrasti pikkukaupungin jälkeen oli suuri, kun nappasimme ratikan aseman edestä ja huristelimme keskustaan. Aurinko paistoi ja sää oli helteinen.

Ensimmäinen kohde oli tietysti se, mistä kaupunki on kaikkein tunnetuin; atomipommin aiheuttamasta tuhosta muistuttava museo ja rauhanpuisto. Museo oli todella vaikuttava ja koskettava. Vuoden 1945 tapahtumat vetävät aivan sanattomaksi. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä stopeista tällä reissulla, vaikka olikin raskas. Museon ympärillä olevan puisto on omistettu rukoukselle rauhan puolesta jai nyt kyllä ymmärtää miksi.

Vajaassa 70 vuodessa Hiroshima on toipunut iloiseksi, vilkkaaksi ja hauskaksi kaupungiksi. Meillä oli vaihteeksi vähän päheämpi majoitus Oriental Hotel Hiroshimassa, jollain hotels.comin supertarjouksella. Alkuun tosin saatiin tupakoitsijoiden huone, jonka tuoksu oli sen mukainen ja etenkin T yökkäili hajulle. Huoneen vaihto onnistui kuitenkin hyvin ja saimme pienen, mutta siistin,
savuttoman huoneen 19.kerroksesta. Näkymä oli yli koko kaupungin ja sen takana aukeaville vuorilla sekä merelle asti. Kelpasi!

Pommimuseon lisäksi kävimme tsekkaamassa paikallisen linnan, joka kuitenkin oli lähinnä betoninen kopio alkuperäisestä. Ihan hieno sekin. Ihan huippu oli kuitenkin päiväretkemme läheiselle Miyajiman saarelle. Reilipassilla juna+lauttamatka taittuivat nopeasti ja ilmaiseksi. Muttamutta, lisää Miyajimasta seuraavassa postauksessa.

Sähköpyöräilyä

Hassusta nimestään huolimatta Beppu on varsin mukava pikkukaupunki. Rantabulevardista, aurinkoisista kujista ja leppoisasta tunnelmasta tuli ainakin itselleni jotenkin välimerellinen tunnelma, samanlainen kuin englantilaisessa Bathin kaupungissa. Beppu sentään on edes meren rannalla, toisinkuin Bath.

Majoituimme edullisessa ja vähän kuluneessa pikkuhotellissa, jossa kuitenkin saimme japanilaisen huoneen tatameineen ja futoneineen. Kovaan alustaan on oikeastaan jo ehtinyt aikalailla tykästyä. Huoneessa oli myös omat yukatat, japanilaiset kylpytakit, joissa sitten hiippailimme onseneihin. Hotellin omat allasalueet olivat myös varsin kulahtaneet, mutta kuuluivat hintasn ja ajoivat asiansa eli
liottivat tulivuorikävelyn lihaskireydet tiehensä.

Toisena päivänä vuokrasimme sähköpyörät asemalta, mikä osoittautui ihan loistavaksi ratkaisuksi. Pyörällä saattoi toki polkea ilman moottoriakin, mutta Beppun vuoriston mäkisiksi muovaamilla kaduilla työntöavusta oli oikeasti iloa.

LonelyPlanet antoi vinkin "salaisista onseneista", joten tietystihän sellainen oli sitten löydettävä. Ohjeiden perusteella poljimme aivan kaupungin laidalle, ohitimme aakkosittain tiukoiksi riveiksi järjestetyn hautausmaan ja saavuimme pusikon rajaamaan umpikujaan. Tien sivussa oli iso kyltti, jossa varoitettiin paikalla sattuneesta vakavasta rikoksesta ja suositeltiin tarkkavaisuuteen pimeällä. Kyltin vierestä lähti pieni polku, jota lähdimme seuraamaan. Pian edestä alkoi kuulua puron solinaa ja hetken päästä kaljatölkin sihahdus. Saavuimme aukiolle, jonka laidalla oli lähinnä vajaa muistuttava pukukoppirakennus ja keskellä virtasi kirkas, kuumana höryävä puro. Sen leveimpään kohtaan oli rakennettu pohjastaan laatoitettu allas ja reunaan puinen laituri. Vedessä oli kylpemässä paikallinen mies, joka iloisesti viittoi meitä tervetulleiksi.

Paikka oli oikeasti tosi mahtava: puut kukkivat ympärillä, linnut lauloivat, aurinko paistoi ja siellä me sitten kylvimme 42asteisessa vedessä luonnon helmassa.

Kuviakin todisteeksi on, mutta jätän bikinifotot blogista, joten saatte tyytyä kuvaan polun lähtöpaikalta kylvyn jälkeen.

Tulivuoria!

Ensimmäisen illan perusteella Fukuoka ei vaikuttanut erityisen mukavalta kaupungilta. Seuraavana päivänä kuitenkin jo paistoi aurinko ja pääsimme tutustumaan kaupunkiin paremmin. Fukuoka oli selkeästi Tokiota pienempi ja kävellen pääsi helposti paikasta toiseen. Koko keskusta tuntui olevan yhtä isoa kauppakeskusta, mutta syrjemmältä löytyi myös pari kivaa puistoa ja vanhan linnan rauniot.

Illan syömiskuviotkin sujuivat kasvissyöjän koodisanojen avulla jouhevammin, vaikka kävimme alkupaloilla Fukuokan kuuluisilla ruokatalleilla eli kadunreunaan pystytetyissä pikkuteltoissa joissa paikalliset katukokit keittelivät nuudeleita ja paistoivat kaikkea mustekalanlonkeroista naudankieleen ja erilaisiin sieniin. Ehdottomasti käymisen väärtejä ihan jo tunnelmansa vuoksi. Ja samallla suo paikalliselle asiakaskunnalle ja isännille suurta riemua ja ihmetystä kertomalla olevansa
suomalainen, kömpelöstä kielitaidosta ja käytöstavoista puhumattakaan.

Fukuokasta matka jatkui Beppuun eli Kyushun saaren ehkä tunnetuimaan onsenkaupunkiin. Onsenit ovat siis kuumista lähteistä vetensä ottavia perinteisiä japanilaisia kylpylöitä, joita on kyllä lähes joka kaupungissa, mutta Beppussa poikkeuksellisen paljon.

Matkalla teimme mutkan Ason vulkaaniseen kansallispuistoon ja geoparkiin. Ja sitten, tulivuoria!!! Kipusimme Aso-sanin, Japanin suurimman aktiivisen tulivuoren huipulle (1592m) ihailemaan kraateria ja siitä nousevaa höyryä. Tulivuorimaisemat ovat aina karuudessaan jotenkin todella mageita, tykkään! Muutenkin näkymät korkealta olivat upeita ja kiipeäminen rankkuudestaan huolimatta tosi hauskaa.

Niku to toriniku?

Tokiosta jatkoimme matkaa etelään Fukuokaan tarkoituksenamme oikeastaan lähinnä poiketa matkalla mm. kylpyläkaupunki Beppuun.

Junamatka Shinkansenilla halki Japanin oli erittäin iisi, mukava ja nopea. Meillä on siis 14vrk japan rail pass, jolla voi matkustaa useimmissa junissa vapaasti. Varasimme silti myös paikat junasta, sillä viikonloppuna junat olivat kovin täysiä. Paikan varaaminen on ilmaista, joten kannattaa ehdottomasti niin voi rennosti vain kävellä junaan, kun ovet avataan.

Fukuoka otti meidät vastaan tuulisena ja sateisena, eikä kovin houkuttelevana. Majoituimme Youth hostel Khaosan Fukuokassa Hakatassa, joka oli ihan ok perushostelli. Paikoin vähän rähjäinen, mutta ihan siisti muuten.

Illalla lähdimme metsästämään sapuskaa sudennälkäisinä. Vähän matkan päästä löytyikin pieni ravintola-alue. Näytevitriineissä oli muutamia annoksia, joista oli vaikea päätellä mitä ne sisälsivät, ovien vierustoilla oli lisäksi ruokalistoja, joissa tekstit oli japaniksi. Yhden listan kuvat näyttivät hyvältä ja astuimme sisään.

Ystävällinen tarjoilija johdatti meidät pöytään ja kiikutti saman tien pöytään pienet käsipyyhkeet käsien pesua varten ja samalla pienissä kulhoissa olevia palleroita. Sitten kaikki alkoikin mennä vaikeaksi. Ainut mitä ymmärsimme listasta tai tarjoilijan puheesta oli drinks. Myöskään menussa ei ollut sanaakaan englantia, kuvia tai edes hintoja numeroin. Yritimme kovasti selittää ettemme tajua mitään ja tarjoilijat meille vuorostaan kiihkeästi jotain japaniksi.Kylmä hiki alkoi kihota otsalle: voiko tässä vaiheessa vielä poistua tilaamatta?

Lopulta päädyimme tilaamaan summamutikassa jotain osoittamalla listalta japanimkielisiä sanoja. Saimme paistetun kalanpalan, salaattia ja hörytettyjä kasviksia sekä appelsiinimehua. Ei ihan huonosti ummikoilta. Lasku oli ruokamäärään ja annosten määrään nähden n. 700jeniä eli reilun 5e liian iso. Jälkikäteen hostellin respalta kysyttäessä selvisi, että osa ravintoloista veloittaa pöytämaksun ja tuo sen merkiksi em. alkupalakippoja pöytään. Jatkossa siis kieltäydymme pömpylöistä, joita emme ole tilanneet.

Sittemmin olemme myös alkaneet aktiivisesti kantaa mukana LonelyPlanetin Phrasebookia, josta yleensä auttavasti löytyy tilannetta selittävää sanavarastoa. Kasvissyöjälle tärkeä ja hyödyllinen on esim. " Saishoku-shugi desu." (Minä olen kasvissyöjä) ja omassa tapauksessani "Niku to toriniku wa tabemasen ga, sakana to gyokai wa suki desu." ( en syö lihaa tai kanaa, mutta merenelävät käyvät.). Usein tulee vain osoitettua listasta jotain ja lausahdettua kysyvästi "niku to toriniku?" (Lihaa tai kanaa?). Näillä taikasanoilla on pärjännyt sittemmin vallan hyvin.

Viimeinen viesti Tokiosta

Lauantaiaamuna heitettiin hyvästit Tokyo Ryokanin isännälle ja emännälle (voin muuten ihan vilpittömästi suositella paikkaa:edullinen, todella siisti, rauhallisella hyvällä sijainnilla ja isäntäväki ystävällistä ja hyvää englantia mielellään puhuvaa +sisustus perinteiseen japanilaiseen ryokaniin sopiva). Napattiin luotijuna Shinkansen kohti eteläistä Kyushun saarta ja Fukuokaa, mutta niistä seuraavassa postauksessa. Tässä vielä viimeiset (kuva)fiilistelyt Tokiosta.

Sadepäivänä käytiin ihmettelemässä uusinta ja tulevaa teknologiaa innovaatiomuseossa ja hulppeassa Sony buildingissa. Museossa oli mm. Asimo-ihmisrobotti ja sellainen rapsuteltava robottihylje, jota Suomeenkin suunniteltiin yksinäisten vanhusten kaveriksi. Olen aina suhtautunut ko. Ajatukseen  todella skeptisesti; ei kai kukaan täysijärkinen jaksaisi jollekin leluhylkeelle tosissaan jutella tai saada siitä seuraa. Mutta kuinkas kävikään, kun T ihmetteli teknologian kehitystä allekirjoittanut palasi yhä uudestaan rapsuttamaan ihmehyljettä, joka lasikopistaan otti kontaktia paijaajaansa katsein ja elein.

Japanilaisesta teknologiasta ja kehityksestä puheenollen: yksi syy miksi Tokio ei oikeastaan tunnu suurkaupungilta, on että täältä puuttuu savusumu smog ja liikenteen melu. Melkein kaikki autot ovat pieniä sähköautoja, jotka ovat sekä hiljaisia että pakokaasuttomia -jes, hyvä japsit! Eivätkä kohteliaat japanilaiset tietenkään myöskään tööttäile tai muuten mekasta liikenteessäkään. Lisäksi kaikenikäiset ihmiset pyöräilevät paikasta toiseen; pyörän selässä näkee niin haalariasuisia duunareita kuin korkkareissa polkevia pukunaisiakin. Ja mikäs täällä on pyöräillessä, kun kaikkialla on pyöräkaistat ja isoja hyviä pyöräparkkeja. Tästä voitaisiin kyllä Suomessa ottaa oppia!

Ja sitten enää pari kuvaa Tokyo Towerista, jotta päästään elämässä eteenpäin. Näsinneulalle on näköjään olemassa haastajia...

Terkuin J jo jossain ihan muualla (kylpyläkaupunki Beppu)

Surffaava mummo, pyhä poni, hämmentyneiden temppeli ja muita ilmestyksiä

Mainitsin jo aiemmin Asakusasta löytämämme temppelistä ja sen hämmentävästä markkinahumusta. Nyt muitakin Tokion temppelialueita kierrettyäni voin jo todeta, että muunlaisiakin täältä löytyy. Itseasiassa pieni kotialttari löytyi myös ryokanistamme ja vähän väliä katujakierrellessämme törmäsimme lasitalojen tai kauppojen välissä kohoavaan kippurakattoiseen temppeliin. Useimmat olivat paljon rauhallisempia, kuin tuo ensin kohtaamamme. Hiljaiset pihat tuntuvat paljon vaikuttavamilta kuin joka paikassa hälisevien ihmisten täyttämä temppelialue.

Temppelialueisiin kuuluu useimmiten Torii-portti ja sen takana aukeneva useammasta rakennuksesta, puista ja pienistä puistoista koostuva piha. Myös rukouslapputeline, savuttava katos, paperilyhdyt ja erilaiset patsaat ovat vakiovarusteita.

Ehkä hauskin temppeli tähän asti oli kerrostalojen väliin kätkeytyvä pieni temppeli, jonka pihalla oli pieni poni, huivit kaulassaan temppeleitä vartioiva koiraeläimiä ja suuri surffaava mummopatsas.

                 

Kun näin turistina liikkuu, tulee ehkä suhtauduttua aika pinnallisesti ja kepeästi toisten pyhiin paikkoihin. Toki paikan päällä osoittaa sitten asiaan kuuluvaa kunnioitusta ja yrittää antaa paikallisille rauhan harjoittaa uskontoaan tunkeutumatta kameran kanssa liian lähelle.

Vielä vähän puistoja ja muita -Tokio 2

No niin, vaikka nyt ollaankin matkalla jo uusiin seikkailuihin, niin palataan nyt vielä hetkeksi fiilistelemään Tokiota. Mitäs muuta siellä olikaan kuin kirsikankukkia?

Puistoja tuli kierrettyä huolella ja ne olivatkin kauniita myös muuten kuin hanamin osalta. Puistot oli suunniteltu luonnollisen näköisiksi metsiköiksi, joiden lomassa sitten oli ruohoisia aukioita ja hiekkaisia kävelypolkuja sekä pieniä lepopaviljonkeja. Samaan aikaan puistoissa kuitenkin näkyi huolellinen harmonian ja zenin tavoittelu tarkkaan leikattuine puineen, pienine puroineen ja lampineen, joiden yli oli kauniisti aseteltu kiviä tai siltoja. Melkein kaikissa puistoissa oli nyt hanamin aikaan myös valmiina maassa pressuja, runsaasti roskiksia ja bajamajoja pikniköijiä varten. Meno olikin kuin Suomessa vappuna, mutta ilman humalaisia ihmisiä tai kaikkialle leviävää sotkua.


Vaikka Asakusassa olikin melko rauhallista, oli Tokion keskuksessa kuitenkin asiaan kuuluva ihmisvilinä. Monista elokuvista ja mainoksista tutussa Shibua crossingin risteyksessä hakeuduimme aitiopaikoille läheisen Starbucksin ikkunan taa juomaan teetä ja katsomaan ihmisvilinää. Oli loputtoman kiehtovaa katsella risteyksen yhä uudestaan täyttyvän ja tyhjenevän ihmisistä liikennevalojen tahtiin.

Aiemmin jo mainitsin japanilaisten tyylikkään ja persoonallisen pukeutumisen. Shibuyan, Shinjukun, Akasakin ja Ginzan kaduilla vilisi pukumiehiä ja -naisia, kun taas Akihabarassa manga- ja pelikaupasta toiseen ja välillä erilaisiin peliluoliin sukelteli edellämme paljon värikkäämpiäkin tyyppejä.

Eikä tässäkään vielä kaikki... Sillä lisää Tokiota seuraa, kunhan saan kuvia purettua puhelimesta pädille. Kuvauslaitteena siis kamera ja iphone, mutta kameran kuvien siirto ei näin tien päällä onnistu, joten kuvitus tapahtuu toistaiseksi i-luurin kuvin.

Palaillaan.

J

Konnichiwa! Eli ensimmäinen posti Japanista

Selvä, nyt on sitten elämä siirretty elämä kuusi tuntia etuaikaan. Sisäinen kello ei tosin ole vielä aivan samaa mieltä...

Lensimme siis yön yli Naritan kentälle Tokioon ja Japaniin tutustuminen on alkoi visiitillä maan pääkaupunkiin. Neljän päivän perusteella Japani on siisti ja täällä liikkuminen helppoa, Japanin kieli hauskan kuuloista ja ihmiset todella ystävällisiä ja tyylikkäitä. Tokio on valtavan laajalle ulottuva jotakuinkin 8 miljoonan asukkaan suurkaupunkikompleksi, johon liittyvät mielikuvat ovat ainakin itselleni pitäneet sisällään lähinnä pilvenpiirtäjiä, välkkyviä neonvaloja, hengästyttävää ihmisvilinää ja värikkäitä mangatyttöjä. Aivan väärässä en ollut, mutta todellisuudessa Tokio on  paljonpaljon muutakin. Ja nimenomaan juuri kaikkea muuta.

Olemme majoittuneet rauhallisessa Asakusan kaupunginosassa pienessä kolmen huoneen ryokanissa eli majatalossa. Tokyo Ryokanin omistajat Kenichi ja Usako ovat olleet avuliaitaja ystävällisiä. Itse ryokan on oikein kiva perinteisine olkitatamimattoineen ja paperiseinineen. Lattialle levitettäviin futonpatjoihinkin on jo ehtinyt tykästyä.

Ensimmäinen  päivä kului lähinnä kotikulmia muutaman kilometrin säteeltä kierrellen. Lähellä sijaitsee varsin komea temppelialue ja sen lähikujat ovat täynnään erilaisia pieniä ruokakojuja ja ravintoloita sekä pikkuisia myymälöitä. En ole aivan varma minkä uskontokunnan pyhä paikka oli kyseessä, mutta näin luterilaiseen vaatimattomuuteen tottuneelle oli tämän paikan mahtipontisuus ja markkinahumu hämmentävä ilmiö. Muuten tässä lähiseudulla on kuitenkin suorastaan hämmentävän hiljaista, talot ovat melko matalia ja enimmäkseen aika vanhoja, väliin toki mahtuu myös niitä lasiseinäisiä.

Matkan ajoitus on ollut aivan täydellinen hanamin eli kirsikkapuiden kukinnan kannalta: tullessamme kaikkialla oli kirsikkapuita valkoisenaan kukista, paras hanami oli juuri käsillä. Ehdimme nauttia kukkaloistosta ja sen aiheuttamasta japanilaisten villiintymisestä kiertelemällä puistoja ja puutarhoita pari päivää, sitten yllätti sade ja ainakin osa kukista mureni vaaleaksi terälehtilumeksi maahan. Noiden parin onnekkaan päivän aikana kuitenkin ehti jo hiukan ihastua sakuraan ja nähdä lukemattomia japanilaisia levittäytymässä puoden alle piknikeille, ottamassa kuvia puista sekä itsestään ja toisistaan puiden alla. Sateen aiheuttaman nopean tuhon vuoksi myös ymmärsi miksi kukkien puhkeaminen saa paikalliset niin täpinöihinsä.

Tokiofiiliksiä riittäisi kerrottavaksi vielä vaikka millä mitalla, nyt on pakko mennä nukkumaan. Aamulla kirmataan varhain juna-asemalle ja shinkansen luotijunaan kohti seuraavaa kaupunkia Fukuokaa Kyushun saarella. Ehkäpä junassaa jatkan kirjoittelua.

Viikonloppuja,

J