Haikeutta ilmassa; viikonloppuna taputeliin meikäläisen 20-vuotinen koulutie pakettiin ja samalla jätin vaivihkaa (mutta komeasti ja juhlallisesti) hyvästit Tampereelle. Näillä näkymin sinne ei ole enää paluuta kuin korkeintaan kyläilyjen merkeissä.
Ja nyt sitten tämä lähtö! Heräilevä yksikerrallaan merkkejään esiin puskeva kevät on ehkä lempivuodenaikani. On siis vähän surku lähteä juuri, kun muuttolinnut palaavat ja tennarikelit alkavat Suomessakin. Haikeilu huipentui aamulla, kun pienessä kiireessä lähdimme Hertta-heelerin kanssa lenkille. Ihanan aurinkoinen vaikkakin kylmä sää, paukkuva jää, laulavat pikkulinnut ja koira iloisena höntä pystyssä kiskoo kohti tuttua pitkää metsälenkkiä Koskensaaren ympäri. Oli niin sääli kääntyä takaisin.
Jostain syystä aina ennen lähtöä iskee nävertävä epäilys, onko tässä nyt mitään järkeä. Onneksi lähtöön vähintään yhtä tiiviisti liittyvä viime hetken paniikki ja toisaalta innokkaasti kohti lentokenttää lepattavat perhoset vatsassa pitävät epäröinnin kurissa. Ehkä kyse on samasta muutosvastarinnasta, joka iskee aina ennen kampaamoon astumista tai johonkin muuhun uuteen suuntaamista. Ja kuitenkin, haikeilusta huolimatta tulee aina lähdettyä.
Niin nytkin, istutaan jo Helsinki-Vantaalla ja odotetaan pääsyä lennolle. Kohta lähdetään!!
Mahtavaa matkaa!! Täällä ainakin yksi innokas seuraaja, mitä nyt sitten ehtii muulta elämältä ;)
VastaaPoista