sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Oi, aurinko!

On kummallista mitä vapaa aika tekee ihmismielelle ja -ruumiillekin. Pisamia nenälle, hymyn korvasta korvaan, voimaa tehdä asioita, joita ei muulloin ehdi tai jaksa. Ajatukset villiintyvät. Syntyy uusia ideoita, suunnitelmia, haaveita. Jo viikon loma vetää selkärangan monta astetta suoremmaksi ja leuan pystyyn. Silmiin syttyy uudelleen se pilke joka arjessa tuppaa katoamaan samean pölyverhon taakse.





Olen ollut tänä talvena aika väsynyt. Olisin halunnut kerran jos toisenkin käpertyä karhuna hangen alle talviunille. Osan väsymyksestä teki ehkä kaamos. Osan työ, joka tärkeydestään huolimatta tuntui olevan suurempi pala kakkua kuin pystyin nielemään. Olen tottunut purkamaan päivän aikana patotuneet turhautumiset ja murheet lenkkipolulle tai kunnon reeniin, mutta nyt päivät venyivät niin pitkiksi että iltaisin ei enää jaksanut eikä ehtinyt hikoilemaan. Stressi kasvoi ja pinna kiristyi.  

Viikonloppuisin ehti onneksi hengähtää, kun pääsi tunturiin, irti kaikista vastuista ja velvollisuuksista, tai salille väsyttämään lihakset liikunnalla. Jotta mielikin osaisi levätä. Palautumaan ei kahdessa päivässä silti ehdi. 

Siksi tämä reilun viikon loma on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Jo nyt ajatus juoksee aivan toisella tavalla ja jalka nousee kevyemmin. Yhtään pahaa ei ole tehnyt myöskään kevätaurinko, joka Kilpisjärveltä palattuamme on mollottanut aamusta iltaan lähes pilvettömältä taivaalta. Samaistun niin kukkiin ja kasveihin, jotka avaavat silmunsa valon voimasta.




Olen ollut paljon ulkona. Lumikengillä, suksilla, lenkkitossuilla. Kiivennyt kaikkien lähitunturien huipuille, anranut auringon piirtää kevään ensimmäiset rusketusrajat ja juonyt päiväkahvit maisemissa, joita yleensä näkee postikorteissa. 


Ja nyt on kevättä rinnassa. Luonto herää ja meikätyttö samalla. Kesä on ihan käsillä, vaikka lunta on pihalla vielä melkein metri. Etelä-Suomessa kuulemma vähän vähemmän? En malta odottaa.


4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin, siis hymy kasvoille! Tosi kiva kirjoitus. Erityisen hienoa oli, kun saimme vierailla teillä muutaman päivän. Olitte järjestäneet opean sään retkeilyjen kruunuksi. Kiva kun tulette kohta taas vähän lähemmäs, etelään. Kokemuksenne Lapissa tulevat olemaan teille rakasta ja tärkeää kokemuspääomaa lopun ikää. Lapin luonto on lumoava, sinne varmasti vapaa-aikananne palaatte. Ammatillisesti tästä kokemuksesta tulee olemaan paljon iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävitte. Kyllä tää on ollut ehdottomasti enimmäkseen positiivinen kokemus, vaikka välillä on ollut rankkaakin. Nyt vielä vähän seikkailuja pohjolassa ennen paluuta etelään.

      Poista
  2. Aivan mahtavia kuvia jälleen kerran! Ymmärrän täysin tuon talviväsymyksen, onneksi kevät rymistelee kohta jo vauhdilla sinne pohjoiseenkin. Nauttikaa, ihana nähdä teidän kuulumisia tätäkin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! T ottaa upeita kuvia ja ei näistä paikoista varmaan edes saisi kovin huonoja räpsittyä, niin päheitä oli maisemat. Ja jp, talvi on takana ja toivottavasti väsymyskin sen myötä. Ihanaa kevättä sinne etelään!

      Poista

Hei, kerroin jo meidän kuulumiset, nyt on sun vuoro.